Välimeren rannalla sijaitseva Antalya kuuluu Turkin suosituimpiin lomakohteisiin ja se tarjoaa pelkkien aurinkorantojen ohella paljon muutakin nähtävää ja koettavaa. Kohteeseen suunnatessa kulkuneuvoksi kannattaa kuitenkin ehdottomasti hankkia vuokra-auto, jotteivät mitkään upeat elämykset jäisi kokematta. Kulkuneuvoa tarvitaan kaupungissa esimerkiksi eräälle sen suosituimmista rannoista, Lara Plajin, luo pääsemiseksi, sillä se sijaitsee noin kymmenen kilometriä keskustan ulkopuolella. Kilometrien mittaisella rannalla voi esimerkiksi kokeilla polkuveneilyä tai riippuliitoa. Helpon ajomatkan päässä kaupungista, Belekissä, sijaitsee myös koko maan tunnetuin golf-alue, mistä löytyy lukuisia loistavia viheriöitä. Myös itse kaupungissa kannattaa kuitenkin viettää aikaa ainakin sen verran, että ehtii tutustua sen ihanaan vanhaan kaupunkiin, Kaleiciin. Alueelta löytyy muun muassa lukuisia minareetteja ja moskeijoita, sekä Hadrianuksen 100-luvulta ennen ajanlaskun alkua peräisin oleva kaupunginportti. Ajan puitteissa kannattaa piipahtaa myös Atatürk-kadun Suuressa basaarissa.