Vuokra-autoilu Serbiassa on usein varsin mainio idea, jopa välttämätön, mikäli todella tahtoo nähdä ja kokea tämän melko suuren maan - onhan esimerkiksi pohjoisesta Subotican kaupungista ajomatkaa etelän Presevoon miltei 600 kilometriä. Paikalliseen ajokulttuuriin tottuminen vaatii tovin. Ajajat ovat tottuneet tekemään nopeita ohituksia niin sanottua keskikaistaa (jota ei siis ole virallisesti olemassa) käyttäen. Turistin kannattaa näissä tilanteissa olla varuillaan ja antaa ohittajille tilaa. Reilutkin ylinopeudet ovat varsin yleisiä, mutta näihin ei vuokra-autolla ajavan pidä lähteä mukaan. Lasten kanssa matkustavien kannattaa huomioida, että alle 14-vuotiaat eivät saa matkustaa etupenkillä istuen. Rattijuopumuksen raja on 0,3 promillea, mutta maan hallinnossa on suunniteltu jopa nollatoleranssia. Asia kannattaa tarkistaa viimeistään vuokraamossa. Varsinkin isoimpien valtateiden ulkopuolella tieverkosto saattaa olla paikoin heikossa kunnossa, joten varovaisuutta tulee harjoittaa.