Sixtin autovuokraamot Saksassa helpottavat turistien lomaa vuokraamalla laadukkaita ja edullisia autoja. Autonvuokrauksen avulla moni saakin helpotusta lomaansa. Sinäkin pääset liikkumaan helpommin jopa kaupungista toiseen ja voit suunnitella tekeväsi pidempiä päiväretkiä mielenkiintoisiin paikkoihin. Toimipisteitä löytyy eri puolilta maata. Suurimmissa kaupungeissa niitä on useampiakin. Ota vuokra-auto suoraan lentoasemalta ja aloita lomasi välittömästi koneen laskeutumisen jälkeen. Autovuokraamomme Saksassa palvelee sinua juuri siellä, minne milloinkin matkustat. Saksa on suuri maa, jossa välimatkat jopa kaupunkien sisällä saattavat olla hyvinkin pitkiä. Sen vuoksi liikkuminen nähtävyydeltä toiselle on helpompaa, kun sinulla on auto allasi. Esimerkiksi Saksan pääkaupunki Berliini on niin suuri, että sen kaupunginosien välillä voi olla kymmenien kilometrien matka. Taksilla matkustaminen on kallista ja julkisilla liikennevälineillä matkaan kuuluu helposti paljon aikaa. Voit myös yhdistää reissuusi toisessakin valtiossa vierailemisen. Riippuen siitä, missä päin Saksaa olet, ovat esimerkiksi Hollanti, Belgia, Puola, Itävalta ja Tsekki vain lyhyen ajomatkan päässä. Muista kuitenkin ilmoittaa meille, mikäli aiot ylittää valtioiden välisen rajan.